Kysely vahvisti: Yli puolet työntekijöistä sanoo, että työpaikan siisteys vaikuttaa työtehoon!

Blogi
Työpaikkakysely_kokonaiskuva

Tämä kävi ilmi siivousyritys Kiffelin tekemästä kyselystä, johon vastasi 83 työntekijää ja yrittäjää eri alojen yrityksistä. Siisteyden merkitys ilmapiiriin ei siis todellakaan rajoitu pelkästään kotioloihin.

Yli puolet vastaajista, eli 52 % katsoi, että työpaikan siisteys vaikuttaa työtehoon. 14 % arvioi, että siistit työtilat lisäävät työtehoa jopa yli 10 %! Kun samaan aikaan 9 % arvioi duunipaikkansa sikolättimäisyyden laskevan tehoa 10 – 15 %, saadaan yhtälöksi jopa 25 % ero työtehossa!

Enemmän kuin neljä viidestä kertoi, että omalla työpaikalla käy siivooaja. Enemmistö heistä oli melko tyytyväisiä siivouksen tasoon. Heidän siivoojistaan valtaosa otti vastaan myös korjausehdotuksia ja vei ne eteenpäin. Kuitenkin lähes 15 % heistä ei ollut tyytyäväisiä siivouksen tasoon. Ei siis ole aivan sama kuka siellä konttorilla käy luutuamassa.

Tietysti myös oman väen käytöksellä on merkitystä työpaikan siisteyteen. 8 % arvioi, että heillä työkaverit käyttäytyvät kuin siat lätissä. Onneksi monella työpaikalla kuitenkin pidetään yhdessä paikat siistinä. Tästä huolimatta peräti 20 % vastaajista kertoi, että siivottomuus aiheuttaa riitoja ainakin silloin tällöin ja 25 % ärsyyntyy työpaikan sotkuisuudesta joka viikko.

Kyselyn perusteella voi siis todeta, että työpaikan siisteys vaikuttaa moneen asiaan. Harva sitä, joka päivä miettii, mutta puhtaammassa työympäristössä hommmat sujuvat ja koko työyhteisö voi paremmin. Kiffel haluaa omalta osaltaan parantaa työpaikkojen siisteyttä ja viihtyvyyttä.

Kyselyn tehneen siivousyritys Kiffel Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Jenni Parpala on yllättynyt kyselyn tuloksista.
– Itse siisteydestä pitävänä ja yrityssiivouksiakin tekevänä vahva aavistus tällaisesta on toki ollut, mutta kyllä näin suuret luvut yllättivät. Itse yrittäjänä mietin työtehon lisäksi sitä hukkaa, joka yritysjohdolle tulee, kun täytyy selvitellä siivousasioita ja siivottomuudesta syntyviä riitoja ja tehottomuutta. Johtajalla olisi kyllä varmasti muutakin käyttöä sille ajalle, Parpala sanoo.

Kysely toteutettiin verkkokyselynä vuoden vaihteen molemmin puolin. Kyselyn toteutti Oy TuloksenTuplausToimisto Ab.

Vaasassa pääpaikkaansa pitävä Kiffel Oy on kolmen vuoden aikana saavuttanut merkittävän jalansijan alueella ja viime syksynä yritys laajensi toimintaansa Saariselälle. Perustaja ja toimitusjohtaja Jenni Parpala on ollut paljon julkisuudessa mm. sen vuoksi, että hän lupaa maksaa työntekijöilleen alan parasta palkkaa.

Lisätiedot

Jenni Parpala
jenni.parpala@kiffel.fi
044 9990 354
www.kiffel.fi

Kyselyn vastaukset