8 syytä pitää koti järjestyksessä

Blogi

Sinulla jää enemmän aikaa ja energiaa tehdä niitä asioita, joita todella haluat. Eikä koskaan ole liian sotkuista, ettei voisi ottaa yllätysvieraita vastaan.

Tässä kahdeksan syytä, miksi koti kannattaa pitää siistinä ja järjestyksessä.

1. Opit pääsemään eroon turhista tavaroista

Turhat tavarat vievät tilaa tarpeellisilta tavaroilta, ja ne aiheuttavat sekasortoa ja epäjärjestystä.

Kun sinulla on kodissasi liikaa tavaraa, on sinun vaikea hahmottaa mitä kaikkea sinulla on ja mitä puuttuu. Turhat tavarat myös sitovat rahaa.

Kun olet kerran perusteellisesti miettinyt, mitä tavaroita kodissasi säilytät ja samalla karsinut turhat tavarat pois, nousee jatkossa kynnys turhan tavaran kotiin tuomiseen korkeammalle – ikään kuin itsestään. Hyvänä nyrkkisääntönä onkin “yksi tavara sisään – yksi tavara ulos”.

Anna itsellesi lupa päästä eroon turhista tavaroista, se on erittäin vapauttavaa!

 

2. Tavarat löytyvät helposti

image

 

Kun kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan, ei yksittäisiä tavaroita ole pöydillä odottamassa, että jostain löytyisi niille oma paikka. Yksittäisillä tavaroilla kun on taipumus kerätä toisia yksittäisiä tavaroita luokseen. Ja kohta sinulla onkin jo kasa tai kaksi tavaroita pöydällä lojumassa.

Kaikilla tavaroilla tulee olla kotona oma paikkansa. Kun laitat samanlaiset tavarat samaan paikkaan, löydät ne myös helposti, koska tiedät aina mistä etsiä.

Tavarat on myös helppo laittaa käytön jälkeen takaisin paikoilleen, koska kaikilla tavaroilla on oma selkeä paikkansa. Säästät aikaa, vaivaa ja hermojasi, kun järjestät tavarat huolellisesti.

 

3. Siistinä pitäminen on helpompaa

Harva pitää suursiivouksesta. Mutta jos päästää sotkut kasaantumaan, sellainen on usein edessä.

Järjestys säilyy vähemmällä vaivalla, kun järjestettävää eli tavaraa on vähemmän. Tasoille saa laskettua asioita ilman, että ensin tarvitsee nostaa muita tavaroita pois alta. Myös imurointi on helppoa, kun tavaroita ei tarvitse siirrellä ympäriinsä.

Puhtaana pitäminen on huomattavasti helpompaa, kun teet sen pienissä erissä. Kun teet aina vähän, sinun ei koskaan tarvitse tehdä paljon!

 

4. Käytät tavaroita tasaisemmin

Onko sinulla koskaan sitä tunnetta, että vaikka kaapit ja laatikot pursuavat vaatteita, niin silti ei löydy mitään kivaa päälle pantavaa?

Mitä enemmän sinulla on ylimääräistä tavaraa kotonasi, sitä vaikeampi sinun on nähdä mitä sieltä löytyy. Tavarakasat ja vaatepinot kasvavat niin korkeiksi, että et enää nopeasti katsomalla pysty hahmottamaan, mitä kaikkea kaapista löytyy. Tämä taas johtaa siihen, että helposti käytät vain samoja harvoja tavaroita uudelleen ja uudelleen.

Kun turhat tavarat on karsittu ja jäljelle jääneet tavarat lajiteltu järkevästi, sinun on helppo nähdä, mitä kaikkea sinulla kodissasi on ja mitä sieltä puuttuu. Pystyt käyttämään tavaroita monipuolisemmin, etkä osta turhaan sellaisia tavaroita joita sinulla jo on.

5. Tiedät mitä jääkaapista löytyy

Oletko koskaan ajatellut, että jääkaapinkin voi järjestää? Käymme jääkaapilla monta kertaa päivässä, joten kannattaa uhrata hetki aikaa sen järjestämiseen.

Laita jokaiselle hyllylle oma teema, kuten aamiaistarvikkeet, valmistamattomat ruuat, valmistetut ruuat, vihannekset jne. Lajittelemalla ruuat omille hyllyilleen löydät jääkaapista helposti sen mitä etsit.

Aamiaisella tiedät ottaa kaikki tarvikkeet suoraan aamiaishyllyltä. Vastaavasti näet helposti, mitä ruokia sinulla on valmiiksi tehtynä omalla hyllyllään. Ja näet toiselta hyllyltä, mitkä ruuat on vielä valmistamatta.

Kun jääkaappi on järjestyksessä, säästät aikaa, rahaa ja vaivaa. Sillä tiedät aina mitä ruokaa sinulla on, ja mitä ruokaa sinulta puuttuu. Ruuat eivät unohdu pinojen taakse ja pilaannu. Ja koska näet kaikki ruuat helposti, et osta turhaan samoja ruokia kahteen kertaan.

 

6. Muistat elää hetkessä

image1

Tavaraa ei kannata säilyttää vain sen takia, koska saattaisit ehkä jossain vaiheessa tarvita sitä. Jos tarvitset sitä, säilytä se. Jos et tarvitse, anna se pois tai myy se.

Jos elät jatkuvasti varman päälle ja varastoit turhaa tavaraa pahan päivän varalle, unohdat helposti elää tässä hetkessä.

Usein mitä enemmän meillä on tavaraa, sitä enemmän tuntuu siltä että jotain puuttuu. Että kaikkea ei ole tarpeeksi. Kuitenkin kun karsit turhat tavarat pois, saat sen rauhallisen tunteen että sinulla on riittävästi. Ja voit nauttia elämästäsi ilman, että tavarapaljous valtaa kotisi ja mielesi.

 

7. Avarassa kodissa on helpompi hengittää

Onko sinulla olohuoneessa yksi huonekalu liikaa? Voisiko toisen sohvan tai epäkäytännöllisen pöydän viedä sieltä pois? Ahdas sisustus saa mielenkin ahtaaksi.

Avarammassa kodissa jokainen tila hengittää paremmin, ja tunnelma on viihtyisämpi. Huonekalujen paikkaa on helpompi vaihdella ja saada aikaiseksi kivaa vaihtelua pienellä vaivalla.

Ajatukset virtaavat paremmin ja saat herkemmin uusia ideoita, kun ympäristö ei ole ahdas ja tunkkaisen oloinen.

 

8. Muistat miten ihana koti sinulla onkaan

Olet aikanaan muuttanut sellaiseen asuntoon, johon kaikki tavarat mahtuvat. Mutta monesti käy niin, että vuosien saatossa turhaa tavaraa kertyy huomaamatta. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä että tavarat eivät enää mahdu minnekään, ja säilytystilat alkavat tuntua riittämättömiltä.

Kun karsit turhat tavarat pois ja lajittelet tavarat järkevästi, huomaat että kaikille tavaroille löytyy kyllä kodissasi oma paikka. Eikä sinun tarvitse rakentaa uusia laatikoita tai ostaa uusia kaappeja.

Voit nauttia omasta kodistasi. Ja tunnet ylpeyttä siitä, että olet luonut itsellesi viihtyisän ja siistin kodin. Ja ennen kaikkea tunnet ylpeyttä siitä että sinä hallitset kotiasi ja tavaroitasi, eikä päinvastoin!

———

Olen Minna Koivisto, järvenpääläinen yrittäjä. Olen kirjoittanut e-kirjan Koti kuntoon – ilman rahaa tai rakentamista. Kirja antaa sinulle kaikki työkalut, joita tarvitset turhasta tavarasta eroon pääsemiseen ja kodin järjestämiseen.

Jokainen huone muodostaa kirjassa oman luvun. Voit lukea koko kirjan kerralla läpi tai käydä sitä läpi omaan tahtiin, yksi huone kerrallaan. Lukeminen on helppoa, koska rakenne kaikissa luvuissa on sama. Opit sen helposti ja voit itse valita missä järjestyksessä kotiasi järjestät.

http://www.ekirjakotikuntoon.com

 

image